Seikkailukasvatuspäivät

Seikkailukasvatusverkoston suurin vuotuinen ponnistus on Valtakunnallisten Seikkailukasvatuspäivien järjestäminen. Päivien tavoitteena on koota Suomen seikkailukasvattajat yhteiseen foorumiin saamaan uusia näkökulmia ja menetelmiä työhönsä. Tärkeä merkitys päivillä on myös virallisen ohjelman ulkopuolella tapahtuvat kohtaamiset, verkostoituminen ja kuulumisten vaihto.

Käytännön työpajojen lisäksi ohjelmaan kuuluu sekä kotimaisten että ulkomaisten huippuluennoitsijoiden luentoja tarjoamaan ajankohtaisinta tietoa ja teoreettista pohjaa työlle. Seikkailukasvatuspäivien ohjelman rakentaa verkoston ohjausryhmä päiviltä saadun palautteen pohjalta.

Seikkailukasvatuspäivien yhteydessä kokoontuvat myös erilaiset työ- ja teemaryhmät, jotka edistävät valtakunnallista tutkimus- ja kehitystyötä.  Samoin seikkailukasvatuverkoston ohjausryhmä järjestäytyy päivien yhteydessä.

Seikkailukasvatuspäiviä on järjestetty vuodesta 2007 lähtien ja ajankohdaksi on vakiintunut tammikuu.

Seikkailukasvatuspäivät 2012

Seikkailukasvatuspäivät 2011

Seikkailukasvatuspäivät 2010